Kumppanit_vanha


Kumppanit

Juhlavuosi tehdään yhdessä. Seuraavat tahot ovat olleet mukana toteuttamassa juhlavuotta kanssamme.

 

MTK on lähtenyt toteuttamaan juhlavuotensa tapahtumia Suomi 100 -teeman mukaisesti yhdessä koko järjestön voimin ja useiden yhteistyökumppaneiden kanssa. MTK 100 -juhlavuoden valtakunnallisina pääyhteistyökumppaneina ovat HKScan Finland, Isku, K-ryhmä, LähiTapiola, Nordea, Raisio, Valio, Valtra ja Yara. Pääyhteistyökumppanuus koskee juhlavuoden valtakunnallisia tapahtumia. Kulttuuritoiminnan yhteistyökumppanina on Maaseudun Sivistysliitto. Helsingissä valtakunnallisten tapahtumien yhteistyökumppanina toimii Helsingin Kaupunki. 

Muita juhlavuoden yhteistyökumppaneita ovat Apetit, Hankkija, Metsä Group, OP-ryhmä, Ponsse, ST1 ja Teboil. Tapahtumakohtaisten yhteistyökumppaneiden määrä voi kasvaa vuoden aikana.

Pääyhteistyökumppanit ja muut kumppanit mahdollistavat osaltaan laajamittaisen juhlavuoden ohjelman toteuttamisen. Yhteistyökumppaneiksi mukaan lähteneet yritykset ovat halunneet olla tukemassa MTK:n juhlavuoden viestintää sekä kulttuuri- ja tapahtumaohjelmaa.  

 

Pääkumppanit


 

Raisio-konserni

Raisio-konserni on kansainvälinen, kasvipohjaisen ravinnon erityisosaaja.

 

Lähitapiola

LähiTapiola on asiakkaidensa omistama yhtiöryhmä, joka tarjoaa elämänturvaa maatila- ja metsäasiakkaille sekä henkilö- ja yritysasiakkaille.

MTK:hon kuuluvan asiakkaamme käytössä ovat LähiTapiolan Omaedun ja S-ryhmän Bonuksen lisäksi merkittävät MTK-jäsenedut. Tutustu jäsenetuihimme täältä

 

Yara

Yaran osaaminen, tuotteet ja ratkaisut parantavat viljelijöiden, jälleenmyyjien ja teollisuuden tuottavuutta vastuullisesti. Ne turvaavat ruuan ja luonnonvarojen riittävyyttä maailmassa ja auttavat vastaamaan ympäristön liittyviin haasteisiin.

 

Nordea

Nordea on Pohjoismaiden suurin pankki ja kymmenen suurimman eurooppalaisen rahoitusalan yrityksen joukossa.

Lue täältä lisää Nordean ja MTK:n yhteistyöstä:
MTK jäsenedut ja yhteystiedot

 

Oma lehmä ojassa - maitotilallinen kertoo lypsykoneen liisauksesta: https://www.youtube.com/watch?v=f7oU8eFnMao

 

Isku

Isku on suomalainen vuonna 1928 Lahteen perustettu perheyritys, joka suunnittelee, valmistaa ja markkinoi kalusteita, palveluja ja kokonaisvaltaisia sisustusratkaisuja koteihin, kouluihin, toimistoihin, terveydenhuoltoon ja kaikkiin julkisiin tiloihin. 

k.jpg
 

Kesko

Kesko ja K-kauppiaat muodostavat K-ryhmän, joka on Pohjois-Euroopan kolmanneksi suurin vähittäiskauppias työllistäen noin 45 000 henkeä. K-ruokakaupat tarjoavat asiakkailleen sekä laadukasta että edullista ruokaa.

Valtra

Valtra Oy Ab kehittää, valmistaa, markkinoi ja huoltaa Valtra-traktoreita. Luotettavuudesta, monipuolisuudesta, kestävyydestä ja pohjoismaisista juuristaan tunnetut Valtran traktorit suunnitellaan jokaisen asiakkaan tarpeiden mukaisiksi.

HKScan

HKScan on johtava pohjoismainen ruokatalo. Myymme, markkinoimme ja valmistamme maistuvaa, korkealaatuista ja vastuullisesti tuotettua sian-, naudan-, siipikarjan- ja lampaanlihaa, niistä valmistettuja tuotteita ja valmisruokia vahvoilla tuotemerkeillä. Asiakkaitamme ovat vähittäiskauppa-, food service-, teollisuus- ja vientisektorit. Kotimarkkinamme kattavat Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Baltian. Viemme tuotteita lähes 50 maahan. HKScanin liikevaihto vuonna 2015 oli 1,9 miljardia euroa ja työntekijöitä on noin 7 400. HKScanin tuotemerkkejä Suomessa ovat mm. HK ja Kariniemen.

 

 

Valio

Voinvientiosuusliike Valio perustettiin 1905 edistämään suomalaisen voin vientiä ja valvomaan vientivoin laatua. Vuosikymmenien mittaan Valiosta on kehittynyt Suomen johtava meijerialan yritys. Tuotevalikoimaan kuuluu nykyään noin 1 000 tuotetta. Perinteisestä perusmaataloustuotteiden viejästä on kehittynyt merkkituotteina myytävien laatutuotteiden kansainvälinen markkinoija. Ulkomaantoimintojen osuus Valion liikevaihdosta on kolmannes. Toiminnan ydin on yhä sama: luotettava laatu.

 

Maaseudun Sivistysliitto on  MTK100-juhlavuoden kulttuuritoiminnan yhteistyökumppani

Maaseudun Sivistysliitto MSL on valtakunnallinen kulttuuri- ja aikuiskoulutusjärjestö, jonka työn perusta kumpuaa maa- ja kylähenkisestä elämäntavasta. MSL on kansalaisvaikuttajien kumppani sekä paikalliskulttuurin ja arjen luovuuden tukija.

 

Helsingin kaupunki on MTK100-juhlavuoden valtakunnallisten tapahtumien yhteistyökumppani Helsingissä

Helsinki on Suomen pääkaupunki. Helsingissä on yli 600 000 asukasta. Helsingin kaupunki on maan suurin työnantaja.


Yhteistyökumppanit 


apetit.jpg

Apetit

Apetit Oyj on suomalainen elintarvikeyhtiö, jonka missiona on tarjota kuluttajille paikallisiin raaka-aineisiin perustuvia, terveellisiä ja maistuvia ruokaratkaisuja. Konsernin liiketoiminta-alueita ovat Ruokaratkaisut, Viljakauppa, Öljykasvituotteet ja Kalajalosteet.

op.jpg

OP

OP on Suomen suurin finanssiryhmä. OP:lla on Suomessa yli neljä miljoonaa asiakasta, joista runsaat 1 600 000 on samalla Osuuspankkien omistajajäseniä. Lisäksi OP:lla on toimintaa Baltian maissa, joissa on yhteensä yli 200 000 asiakasta

Metsä Group

Metsä Group on biotalouden edelläkävijä, jonka tuotteiden pääraaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Keskitymme puunhankintaan ja metsäpalveluihin, puutuotteisiin, selluun ja ensikuitukartonkeihin sekä pehmo- ja ruoanlaittopapereihin.

Ponsse

Ponsse Oyj kehittää ja valmistaa kestävän kehityksen mukaisia, innovatiivisia puunkorjuuratkaisuja asiakastarpeiden mukaisesti. Metsäkoneyrittäjä Einari Vidgrén perusti yhtiön vuonna 1970, ja sen kotipaikka on Suomessa Vieremällä.
 

Lusto

Valtakunnallinen metsäkulttuurin erikoismuseo Lusto tallentaa ja tutkii suomalaisten metsäsuhteiden moninaisuutta.

 

Sarka

Suomen maatalousmuseo Sarka välittää perinnettä ja tietoa, antaa elämyksiä ja avaa näköaloja tulevaisuuteen.


Kumppanit


hankkija.jpg

Hankkija

Hankkija on Suomen johtava maatalouskauppaketju, joka koostuu 52 myymälästä ja maatalouden monipuolisimmasta verkkokaupasta.Hankkijan tavoitteena on toimia maatalouden ammattilaisten parhaana kumppanina ja tarjota viljelijälle kaikki maatalouden tuotantopanokset. 

Teboil

Oy Teboil Ab on täyden palvelun öljytalo, joka maahantuo, markkinoi, myy ja jakelee öljy- ja energia-tuotteita Suomessa. Tuotevalikoimaan kuuluvat liikenteen polttoaineet, kevyt ja raskas polttoöljy, nestekaasu, voiteluaineet ja autokemikaalit sekä kaikki niihin liittyvät palvelut. Teboililla on valtakunnallisesti kattava noin 550 liikepaikan huoltoasema-, automaatti- ja ammattiliikenteen D-automaattiverkosto. Osaavan kauppiaan johtama Teboil-huoltoasema on mukava ja helppo nopean asioinnin paikka. Liikepaikasta riippuen aseman palveluihin kuuluu polttoaineiden lisäksi kahvio-ravintola, pikaruokaa, päivittäistavaroiden ja autotarvikkeiden myymälä sekä auton pesu ja huolto. 

St1

St1 Oy on suomalainen energiayhtiö, joka toteuttaa toiminnassaan visiotaan olla johtava CO2-hyvän energian valmistaja ja myyjä. Yhtiö tutkii ja kehittää liiketaloudellisesti kannattavia, ympäristöä säästäviä energiaratkaisuja. St1:n energiapalvelut ja -tuotteet ulottuvat tuulivoimasta biojätepohjaiseen RE85 -korkeaseosetanoliin. Yhtiöllä on bioetanolin tuotantolaitoksia Suomessa, jalostamo Göteborgissa sekä St1- ja Shell-asemia Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa.