Teemu Lehmusruusun 5.5 -videotaideteos on heijastanut MTK:n juhlavuoden käyntiin jo useilla paikkakunnilla. Teoksella ja avajaistilaisuuksilla on saatu myönteistä uutisarvoa ja näkyvyyttä MTK:n valtakunnalliselle ja alueelliselle juhlavuodelle. Teoksen matka maakunnissa on yhä kesken ja seuraavaksi vuorossa on Jyväskylä. Tämän jälkeen teos matkaa vielä Iisalmeen, Joensuuhun  ja Ouluun. Loppuvuodesta teosta esitetään Mikkelissä MTK-Etelä-Savon 100-vuotisjuhlien yhteydessä.

Useat MTK-liitot ovat avanneet MTK100-juhlavuoden videokiertueen myötä. Teemu Lehmusruusun 5.5.-videotaideteos on tuonut maaseudun elinkeinojen ja niiden yrittäjien nykypäivän näkymiä kaupunkeihin ympäri Suomea. Teos sai ensiesityksensä Helsingissä 5.1.2017, jonka jälkeen sitä on ehditty esittää Hämeenlinnassa, Tampereella, Seinäjoella, Porissa, Turussa ja Kouvolassa.  

Alueelliset MTK-liitot ovat järjestäneet videotaideteoksen yhteydessä omia juhlavuoden avajaistilaisuuksiaan. Toreilla on sekä grillattu juhlavuoden kunniaksi vähintään sata makkaraa että syöty yhdessä juhlavuoden syödään yhdessä -teeman innostamana hernerokkaa.

Videotaideteos-kiertueen tavoitteena on ollut tuoda uutisarvoa MTK:n juhlavuodelle ja maaseudunelinkeinojen historiaa ja tulevaisuutta esiin mediassa. Tavoitteessa on onnistuttu ja teoksen avulla on saatu laajaa näkyvyyttä, katso esim. Aamulehden video.

Videotaideteoksen matka jatkuu

Teoksen matka on yhä käynnissä. Seuraavaksi teosta esitetään Jyväskylässä, jossa 5.5-videotaideteos heijastetaan JKL Kongressikeskuksen edustalle 27.2.–5.3. Videotaideteos on nähtävillä iltaisin klo 17-22.

Tämän jälkeen teos matkaa vielä Iisalmeen (7.3.-12.3), Joensuuhun (13-19.3.) ja Ouluun (20.-26.3.). Loppuvuodesta teosta esitetään vielä Mikkelissä 20.–26.11. MTK-Etelä-Savon 100-vuotisjuhlien yhteydessä.

Iisalmessa videotaideteosta heijastetaan Iisalmen kulttuurikeskuksen seinään. Videotaideteoksen kaikille avoin avajaistilaisuus järjestetään 7.3. klo 17 alkaen. Tilaisuuteen on kutsuttu lähialueen yrittäjiä ja suoramyyntitoimijoita myymään tuotteittaan avajaisiin osallistujille. Paikalle odotetaan saapuvaksi noin 200 henkilöä. Juhlapuhujina tilaisuudessa ovat MTK:n johtokunnan jäsen Kati Partanen ja Iisalmen kaupungin hallintojohtaja Esa Laukkanen. Tilaisuus on kaikille avoin.

Joensuussa teosta heijastuspaikkana toimii entisen Tyttölyseon seinä Rantakadulla. Videotaideteoksen avajaistilaisuutta vietetään 14.3. Tyttölyseolla Rantakatu 30 parkkipaikalla. Ohjelmassa on mehua ja makkaranpaistoa yhteistyössä juhlavuoden yrityskumppanin HKScanin kanssa.

Oulussa teos esitetään Oulun kaupunginteatterin seinällä, Kaarlenväylä 2, 90015 Oulu. Teoksen avajaistilaisuus järjestetään torilla 21.3. klo 18.30. puheenjohtajien ja sihteereiden neuvottelukunnan kokouksen päätteeksi.

Lisätietoja:

MTK-liittojen yhteyshenkilöt (katso tapahtumakalenterista)

Bettina Lindfors, tuottaja MTK 100, bettina.lindfors@mtk.fi, 040 920 9810

Installaatio- ja mediataitelija Teemu Lehmusruusu, videotaideteos 5.5, puh. 044 588 7668
5.5 videotaideteoksen stillkuvia lehdistön käyttöön, https://adobe.ly/2hCQ3sv#mtk100